Reino on tullut kotiin

No niin, tänään koitti se päivä kun Reino vihdoin haettiin kotiin neidin kanssa. Ja voi sitä riemua :)

Reino oli autossa todella nätisti. Aikaisemmasta viisastuneena olin varautunut nameilla pitämään jätkän hiljaisena, ja hyvinhän se onnistui. Muutaman kerran yritti jalkatilasta kiivetä syliin, mutta päättäväisesti työnsin takaisin alas, ja hyvin siihen sopeutui. Muutaman kerran meni ihan maate astikin. Matka oli vain sen vajaat 10 minuuttia, joten hyvä treenipätkä.

Kotona jaksoi leikkiä heti, vaikka olin ihan varma, että väsy tulee heti. Reino on melko kova vaatimaan asioita tapahtuvaksi. Käskyttää haukahtelemalla. Juuri ennen kello 16 alkoi haukahtelemaan, ja kävi kyttäämässä vesikuppiaan ja katseli syyttävän näköisenä, kun ei ollutkaan ruokaa tarjolla :) Syötiin neidin kanssa ensin, ja Reino menikin sillä välin nukkumaan, ja nukkui tyytyväisesti melkein tunnin. Eli ei sitten ollutkaan niin kova nälkä. Reippaasti on syönyt tänään molemmat ruokansa, ei nirsoilua havaittavissa.

Ulkona ollaan käyty melke herkästi, mutta silti muutama vahinkopissa on tullut sisälle, kun en ole ollut tarpaaksi nopea. Mutta näillä kerroilla on lirauttanut vain pienet pissat, ja loput on sitten tullut ulos.

Suihkuun jo totuteltiin, kun kävin itse suihkussa. Reino kävi suihkuverhoa ihmettelemässä, mutta kun tassut alkoi kastumaan katsoi parhaaksi poistua takavasemmalle. Omassa "vankilassaan" sitten protestoi haukahtelemalla. Ja minä suihkuttelin vähän pidempään ;) Vankila on siis Reinolle rajattu alue eteisessä, josta kulku kylppäriin. Sitten piti vielä myöhemmin vähän viilentää jätkää veden avulla, kun oli niin kuumissaan. Eikä sitten kuitenkaan ollut moksiskaan kastumisesta, pois oli kyllä kiire kylppäristä...

Saapa nähdä miten meidän ensimmäinen yö menee. Reino nukkuu mun kanssa samassa huoneessa. Sänkyyn ei kyllä ole asiaa. Sohvalle yritti jo kiivetä viereen, mutten ottanut kainaloon...

Historiaa

Reinohan tulee olemaan neljäs labbis, joka ilostuttaa elämääni. Nellin toinen koira.

Ensimmäinen, Niko, oli vaalea sekarotuinen uros, joka tuli lapsuuden perheeseen kun olin ala-asteella. Siinä oli koira, joka veti perässään monet kerrat. Mutta kun ikää tuli lisää, alkoi koirakin tottelemaan. Nikosta ei olekaan yhtään kuvaa digimuodossa, kun silloin ei digikameroita ollut.

Otto, musta uros, tuli meille oikeastaan heti Nikon siirryttyä paremmille metsästysmaille, eli rippikesänä -98. Oton kanssa aloitettiin heti toko-treenit ja käytiin paikallisen koiraseuran treeneissä ystäväni ja hänen leonberginsa kanssa. Oton kanssa ehdin kaksissa toko-kisoissakin käymään, ennen kuin tie vie opiskelemaan. Ensimmäisistä kisoista 2-tulos pisteillä 148 (pisteitä laski ainakin pissaaminen juoksuisen nartun jäljille), ja tokasta sitten 1-tulos pisteillä 185. Ja täytyy sanoa, että jännitys tuolloin oli aivan huipussaan, joten useampiin kokeisiin en uskaltanut mennäkään. Otto-pojasta kyllä olisi ollut melkein mihin vain, ymmärsi jo melkein puolesta sanasta. Otto ilostutti elämää 14 vuoden ajan, ja viime kesäkuussa oli aika sanoa hyvästit.

Otto jäi opiskelujen ajaksi lapsuuden kotiin ja otin itselleni ruskean labbiksen, Remun, joka kyllä vei sydämeni mukanaan. Remun vuoksi Reinokin on ruskea. Remu oli maanantaipainos, eli sillä oli huonot lonkat ja kyynäreet, ja kaiken lisäksi vielä erittäin pahat allergiat, joiden vuoksi siirryttiin barffaukseen. Barffi-ruoan avulla saimme muutaman lisävuoden, mutta lopulta Remu herkistyi niin pahasti, että toinen oli päästettävä jo 4-vuotiaana pilven reunalle jahtaamaan pupuja.

Remu jäi Oton luokse opiskelujeni ajaksi, kun en enää jaksanut junaan nostaa 40 kiloista ronttia, joka ei jalkojensa vuoksi päässyt itse pikajunaan hyppäämään. Pojista tulikin parhaat kaverukset, kuin paita ja peppu. Sitten kun opiskelut loppuivat ja palasin takaisin kotiseuduille, otin molemmat pojat luokseni. Remun kanssa treenailtiin vain omaksi iloksi jalkojen vuoksi, eikä Otonkaan kanssa enää kisakentille palattu, mikä näin jälkikäteen kyllä kovasti harmittaa.

Otto (8v.) ja Remu (2v.) v. 2006

Nelli muistaa aina Otolle heilutella pilven reunalle. Kyllä oli neidillekin kova paikka Oton poismeno. Nyt odottaa ihan innoissaan Reinon kotiutumista. Olivat tarhassa tänään puhuneet koirista ja joku kavereista oli sanonut pelkäävänsä koiria. "Mä niin rakastan koiria, en pelkää yhtään", totesi neiti ylpeästi kotona.

Otto ja Nelli v. 2010

Odottavan aika on pitkä...

Meille on tulossa vajaan kahden viikon päästä ruskea labbiksen pentu. Nelli halusi antaa pennulle nimeksi Reinon, joten Reino pennusta tulee. Reinon oikea nimihän on Melkoisen Mainio Marabou. Minä yritin Maraa ehdottaa, mutta kyllähän se jo omaankin korvaan kuulosti vähän huonolta, ja toi liikaa mieleen erään presidentin.

Reino kävi lauantaina yhden velipoikansa kanssa tutustumassa uuteen kotiinsa, ja kaikki meni hyvin. Vähän ensin ihmettelivät kimpassa, että mihinkäs nyt tultiin :) Mun makkariin tai neidin huoneeseen ei kumpikaan oikein uskaltautunut menemään. Neidin huoneeseen ei kyllä jatkossakaan ole asiaa, ennen kuin ymmärtää jättää toisen lelut rauhaan. Mutta uskalsivat leikkiäkin kimpassa ja ergorapid-imuri kiinnosti kovasti, saapa nähdä kiinnostaako enää siinä vaiheessa kun laite hurahtaa käyntiin.

Ja otsikon mukaisesti odottavan aika on kyllä pitkä. Huomennahan tulisi jo seitsemän viikkoa täyteen, mutta Reino tulee kotiin vasta kun minulla loma alkaa. Ehditään sitten 5 viikon ajan tutustumaan toisiimme ja treenaamaan kunnolla yksinoloakin.