Historiaa

Reinohan tulee olemaan neljäs labbis, joka ilostuttaa elämääni. Nellin toinen koira.

Ensimmäinen, Niko, oli vaalea sekarotuinen uros, joka tuli lapsuuden perheeseen kun olin ala-asteella. Siinä oli koira, joka veti perässään monet kerrat. Mutta kun ikää tuli lisää, alkoi koirakin tottelemaan. Nikosta ei olekaan yhtään kuvaa digimuodossa, kun silloin ei digikameroita ollut.

Otto, musta uros, tuli meille oikeastaan heti Nikon siirryttyä paremmille metsästysmaille, eli rippikesänä -98. Oton kanssa aloitettiin heti toko-treenit ja käytiin paikallisen koiraseuran treeneissä ystäväni ja hänen leonberginsa kanssa. Oton kanssa ehdin kaksissa toko-kisoissakin käymään, ennen kuin tie vie opiskelemaan. Ensimmäisistä kisoista 2-tulos pisteillä 148 (pisteitä laski ainakin pissaaminen juoksuisen nartun jäljille), ja tokasta sitten 1-tulos pisteillä 185. Ja täytyy sanoa, että jännitys tuolloin oli aivan huipussaan, joten useampiin kokeisiin en uskaltanut mennäkään. Otto-pojasta kyllä olisi ollut melkein mihin vain, ymmärsi jo melkein puolesta sanasta. Otto ilostutti elämää 14 vuoden ajan, ja viime kesäkuussa oli aika sanoa hyvästit.

Otto jäi opiskelujen ajaksi lapsuuden kotiin ja otin itselleni ruskean labbiksen, Remun, joka kyllä vei sydämeni mukanaan. Remun vuoksi Reinokin on ruskea. Remu oli maanantaipainos, eli sillä oli huonot lonkat ja kyynäreet, ja kaiken lisäksi vielä erittäin pahat allergiat, joiden vuoksi siirryttiin barffaukseen. Barffi-ruoan avulla saimme muutaman lisävuoden, mutta lopulta Remu herkistyi niin pahasti, että toinen oli päästettävä jo 4-vuotiaana pilven reunalle jahtaamaan pupuja.

Remu jäi Oton luokse opiskelujeni ajaksi, kun en enää jaksanut junaan nostaa 40 kiloista ronttia, joka ei jalkojensa vuoksi päässyt itse pikajunaan hyppäämään. Pojista tulikin parhaat kaverukset, kuin paita ja peppu. Sitten kun opiskelut loppuivat ja palasin takaisin kotiseuduille, otin molemmat pojat luokseni. Remun kanssa treenailtiin vain omaksi iloksi jalkojen vuoksi, eikä Otonkaan kanssa enää kisakentille palattu, mikä näin jälkikäteen kyllä kovasti harmittaa.

Otto (8v.) ja Remu (2v.) v. 2006

Nelli muistaa aina Otolle heilutella pilven reunalle. Kyllä oli neidillekin kova paikka Oton poismeno. Nyt odottaa ihan innoissaan Reinon kotiutumista. Olivat tarhassa tänään puhuneet koirista ja joku kavereista oli sanonut pelkäävänsä koiria. "Mä niin rakastan koiria, en pelkää yhtään", totesi neiti ylpeästi kotona.

Otto ja Nelli v. 2010